Categories
members radio tapahtumat tilat toiminta yhdistys

Vadelman puheenjohtaja vaihtui

Vadelman 12. toimikausi käynnistyi hyvällä virralla ja positiivisissa tunnelmissa. Uusi toimintasuunnitelma kiteyttää yhdistyksen suuntaviivoja painopisteen siirtyessä pois massiivisesta Vadelma Fest -tuotannosta yhteisöllisempään ja ruohonjuurevampaan monipuoliseen kulttuuritoimintaan.

Vadelman ruorissa ja hallituksen puheenjohtajan pallilla yhdistyksen perustamisesta vuodesta 2004 saakka ollut Kalle Kuisma siirtyy hieman sivummalle, mutta jatkaa hallituksessa sekä yhdistyksen sihteerin tehtävissä. Uusi puheenjohtaja on Heli Haapala, nuoremman polven muusikko ja kulttuurintuottaja, joka viime kaudella aloitti Vadelman sihteerinä. Hallituksen ainoa uusi jäsen on Merja Kiiskinen, joka korvaa pois jääneen Sini Haapalinnan.

Syksyllä 12 vuotta täyttävä Vadelma jatkaa avoimena ja omaleimaisena urbaanina taiteilija- ja muusikkoyhteisönä, kehittäen jäsentoimintaa sekä elävää lähikulttuuritoimintaa periaatteittensa mukaan. Euranlinnan kulttuurikellari VadelmaBunkkeri toimii yhdistyksen tukikohtana ja työtilana, jonka ovet avautuvat jatkossa yhä useammin myös työpajoihin, tapahtumiin, jameihin, kahvikonsertteihin, radio-ohjelmiin, leffakerhoihin, ja niin edelleen. Tervetuloa tutustumaan, tervetuloa mukaan!

Categories
Uncategorized

Kutsu yhdistyksen vuosikokoukseen

Visuaalisen taiteen ja elävän musiikin yhdistys Vadelma ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään lauantaina 28. toukokuuta 2016 kello 15.00 alkaen Vadelma-Bunkkerissa, osoitteessa Eurantie 8-10, Helsinki. Tervetuloa mukaan!

Kokouksessa päätetään:

  • tilinpäätöksen vahvistamisesta tili- ja toimintakaudelta 1.1.2015—31.12.2015
  • vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle tilivuodelta 2015
  • toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksymisestä vuodeksi 2016
  • hallituksen puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten sekä varajäsenten valinta toimikaudelle 2016
  • Valitaan Hillo #10 jäsenlehden päätoimittaja

Kokouksessa käsitellään myös muut sääntöjen pykälän kuusi (6 §) määräämät vuosikokouksen käsiteltäväksi kuuluvat asiat. Toimintasuunnitelman käsittelyn yhteydessä keskustellaan tulevista tapahtumista kuten Vadelma Festistä.

Jäsenille huomautetaan, että kokous alkaa täsmällisesti ilmoitettuun kellonaikaan ja että kokouksen alussa pidetään nimenhuuto, jossa tarkistetaan läsnäolijat. Voit ilmoittaa mahdollisesta myöhästymisestä soittamalla numeroon 050 3674583. Kokous päättää tarvittavien yhteisten taukojen pitämisestä. Ilmoitathan tulostasi ennakkoon, jotta osaamme varata sopivan määrän pullaa ja kahvia. Mikäli kiinnostaa, kokouksen jälkeen on mahdollisuus pelata Vadelma-lautapeliä.

Helsingissä 20. toukokuuta 2016
HALLITUS