Categories
hillo

Hilloa!

Yhdeksättä Hilloa puserretaan sunnuntaisin Sarjakuvakeskuksella Arabiassa. Sarjakuvamuotoisen lehden tekoon ehtii vielä osallistumaan kirjoituksin, kuvin, ajatuksin, toteutuksin ja suunnitelmin. Tervetuloa, kokoontumisajoista ilmoitetaan foorumilla pari päivää ennen.

Päätoimittajana toimii Eetu Pellonpää, toimituksessa mukana vadelmalaisia, sarjakuvakeskuksen jengiä ja korppiradion korppeja. Materiaalit ja yhteydet: hillo@vadelma.org

 

Categories
radio toiminta web yhdistys

Kraa Kraa!

Korppiradio on uusi yhteisöllinen epäkaupallinen radioasema, joka aloittaa lähetystoimintansa sunnuntaina 17.11.2013.

Kyseessä on raikkaalla tavallansa kaupunkilaisia, maalaisia, suomalaisia, eurooppalaisia tuoreita tuulia yhteen osoitteeseen kokoava avoin mediumi; kyläradio suoraan ihmisiltä ihmisille. Ja Vadelma on luontevasti kasvanut Korppiradioon sisään, joka puolestaan fyysisesti toimii Vadelman Kapsi-serverillä.

Vadelmapensas-ohjelma avaa Vadelma ry:n yhdeksän vuoden arkistot julkistamalla audiohelmiä ja kokonaisia keikkoja klubeilta, puistoista, kellarista ja kulttuuritaloista. Keikat ovat kuultavissa kahden viikon ajan kerrallaan.

Kahdesti kuussa DJ-vetoinen show vieraineen, vaihtuvalla Vadelma-DJ:llä.

Kraa-kraa, Jee-jee!

Categories
vadelmaklubi

VadelmaKlubi Tampereella 14.9.

Vastavirtaklubi
Juliste: Eetu Pellonpää

VadelmaKlubi @ Vastavirta, Yläkerta klo 21-02
Liput 5€, Vadelman jäsenille 2€

K&P
Katja Luhtala & Perttu Lindberg

Sub Rosa

blackspy
Black Spy

VJ’s Random Doctors & Hellstone

Soittoajat tarkentuvat lähempänä klubi-iltaa, tervetuloa!

Categories
Alppipuiston kesä hillo Vadelma Fest

Hillo#8

Hillo8_kansi

Uusi Hillo on ulkona! Upean Vadelma Fest 2013 -erikoisnumeron saat festeiltä omaksesi omavalintaiseen 1-5 euron hintaan. Jäsenille lehti on ilmainen.

Lehdestä löytyy Vadelma Festin ohjelman lisäksi mm.
Jukka Gustavson
Alppipuiston kesäpuu
Lautanrakentajat
Villa Pinky
sekä upeita runoja ja kuvituksia!

Categories
musiikki radio

VadelmaRadio on auki

Testilähetys suorana Siltasesta 26.6.2013 klo 22-
live: Aalto

stream.vadelma.org:61974/listen.ogg (256KB)
stream.vadelma.org:61974/listen.mp3 (128KB)
(kopio ylläoleva linkki esim VLC-mediasoittimeen)

Lisää lähetyksiä lähiaikoina!