Categories
taide tilat

Lönkan taidehalli suljetaan

Vadelma on irtisanonut Lönnrotinkadun toimitilojen taidehallin eli bilesalin vuokrasopimuksen päättyväksi nyt perjantaina 31.8.2007. Viikonlopun aikana siellä tehdään siivous eli kaikki tärkeä tavara siirretään muihin tiloihin ja muut jätetään sinne.

On mahdollista, että Skanskan rakennusmiehet tulevat heti maanantaina 3.9. klo 7.00 aamulla tyhjentämään taidetilaa, ja tällöin kaikki siellä olevat tavarat katsotaan Vadelman hylkäämiksi ja voidaan viedä jätelavalle surutta.

Huomio! Jos jollakulla on taidetilassa itselleen tärkeitä tavaroita, ne pitää sieltä käydä hakemassa perjantaina tai viimeistään sunnuntai-iltaan mennessä. Varsinkin siellä olevia taiteilijoita kehotetaan välittömästi siirtämään tavaransa pois sen uhalla, että ne muuten joutuvat hävityksen rattaisiin eikä yhdistys valitettavasti voi niistä huolehtia.

Muut tilat (= keittiö, treenikämpät, tupakkatila & keittiön viereinen tila eli ns. metallitila) säilyvät yhdistyksen hallinnassa vielä lokakuun loppuun saakka eli pari kuukautta.

Keskiviikkona 31.10.2007 Lönnrotinkadun ovet suljetaan viimeisen kerran ja Vadelma ry:n toiminta siellä päättyy. Uusia tiloja etsitään kuitenkin koko ajan. Uutisia tässä blogissa.

terv. Rahastonhoitaja